Sivu 1, 1:sta

Erkkaritunnelmia!

ViestiLähetetty: 22 Elo 2010, 11:40
Kirjoittaja Marke
Ajattelin, että tälle voisi pistää ihan oman topiikin. Kertoa tunnelmista ja sattumuksista lauantain nyttelystä.

Ensiksikin suurkiitos järjestelijöille, homma toimi hienosti ja tunsi ihan olevansa VIP. Se meidän yhteinen kehä oli kuin oma maailmansa, josta sitten pistäytyi välillä "rahvaan puolella" kuten tuomarin pöydällä. :twisted: Oli tosi kiva nähdä ihmisiä ja kissoja - tosin sitä tuli kuitenkin pyörittyä "oman rodun" (drx) parissa vähän turhan paljon. Pari hienoa veteraanicornaria bongasin sentään - sfinksejä ihailin lähinnä kauempaa. Tietenkin omat ja tuttujen tuomaroinnit osuivat vähän päällekkäin noiden erikoisluokkien kanssa, mutta se nyt vaan kuuluu asiaan. (Se kissojen häntämittausten tilasto olisi kuitenkin kiva nähdä joskus - vaikka täällä foorumilla? )

Itse olin siellä vain yhden kissan kanssa, kun Faura-neiti onnistui loukkaamaan silmäänsä sen verran, että siristeli sitä - vielä lauanta aamuna. Illalla minua sitten tervehti jo ihan normaali säihkysilmä. Olin enemmän kuin tyytyväinen tuloksiinkin. Walko on nyt sitten CH & PR ja kiitos Adorexin hienojen neitien se sijoittui kolmanneksi siitosluokassakin! Erityisesti tällaista harrastelijaa sykähdtti vielä nähdä omien kissojensa lapsenlapsikin IRL! :mrgreen:

Järjetäjien lisäksi tunnelmaan vaikutti jokainen osallistuja myös, joten kiitos meille kaikille... :lol:

Re: Erkkaritunnelmia!

ViestiLähetetty: 22 Elo 2010, 17:34
Kirjoittaja myymyy
Mulla meni totaalisen ohi kaikki erkkari extrat ja muu kun piti vahtia meidän tuomarin arvostelu järjestystä koko ajan aamusta melkein iltapäivään saakka :(
Sit mä huomasin vielä arvostelujen jälkeen että mulla oli ollut kissa väärässä luokassa ja eikun sitä sit selvittämään.

Mutta kivaa oli vaikken tosiaan mitään ehtinytkään ja kehenkään uusiin ihmisiin tutustunutkaan, kissojanne kuitenkin ohi kulkumatkalla aina kävin kurkkimassa <3 :) Ja hyvin oli homma järjestetty, ihan loistavaa !!!

Isot kiitokset siitä !

Re: Erkkaritunnelmia!

ViestiLähetetty: 23 Elo 2010, 14:07
Kirjoittaja Jennie
Kivaa oli ja tyytyväinen olen, että lopulta päätettiin tulla, vaikka matka olikin pitkä. Sopivasti oltiin pihalla koko ajan ja erkkariluokkiin eksyttiin silloin, kun naapuri sanoi, että nyt tuolla alkaa se ja se, tulkaa tekin. :D Ja tulipahan todettua, että meidän ilmeisesti pitää käydä jatkossakin näyttelyissä, joissa on höpöhöpö-luokkia. Veeti ei ole koskaan ollut TP tai mitään, mutta nuo höpöhöpöt siltä kyllä näyttää sujuvan. Kaveri valittiin siis parhaiten käyttäytyväksi sfinx-urokseksi ja hänen peppunsa virallisesti "persikkaisimmaksi pepaksi". Hehheh :D

Re: Erkkaritunnelmia!

ViestiLähetetty: 24 Elo 2010, 14:23
Kirjoittaja Jennie
monna83 kirjoitti:Sen verran mukava päivä oli että muhun iski nyt näyttelykärpänen. :)


No sulle kävi sitten samalla tavalla kuin mulle taannoin. Sillon kun pentua oltiin ottamassa, meillä ajateltiin, ettei me semmoseen näyttelytouhuun lähdetä ollenkaan. Käytiin kuiteskin kokeilemassa, kun näyttely sattui omalle paikkakunnalle ja kuinkas kävikään. Lauantain näyttelyn jälkeen Veeti tarvitsisi nyt ulkomaan sertin seuraavaksi ja pitäisi saada joku ihana ihminen meitä paimentamaan johonkin ulkomaan näyttelyyn. :D

Re: Erkkaritunnelmia!

ViestiLähetetty: 24 Elo 2010, 17:43
Kirjoittaja Hanna Salminen
Meilläkin oli kyseessä ensimmäinen kissanäyttely ikinä ja kyllä se vei mennessään! Oli kiva nähdä foorumin porukkaa ja upeita kissoja livenä. Hupiluokat olivat mainioita ja palkinnot upeat. Ja kaiken lisäksi vielä se pentupaketti, ruoka- ja herkkunäytteitä sekä kahvi- ja kakkutarjoilu... nam! :P Iso kiitos niille, jotka jaksoivat olla mukana järjestämässä tätä hienoa näyttelypäivää! Erkkari onnistui erinomaisen hyvin kivassa tunnelmassa, vaikka päivä olikin pitkä ja rankka.

Ilmoitin jo Demonin seuraavaan näyttelyyn (ERY-SYD Ry 10.10.2010) enkä millään malttaisi odottaa :D

Re: Erkkaritunnelmia!

ViestiLähetetty: 25 Elo 2010, 09:46
Kirjoittaja myymyy
Meinaatsä Kaisu tulla ihan turistiksi Myllikään vai Pikin kanssa ? Mäkin just tajusin että Rasmuksella ei olekkaan vielä serti lukkoa joten ajattelin poitsun ilmottaa tonne. Eipähän oo pitkä matka näyttelypaikalle :D

Re: Erkkaritunnelmia!

ViestiLähetetty: 25 Elo 2010, 14:58
Kirjoittaja Jennie
Olisi kiva nähdä millainen se hienoin häkki oli. Jos sulla on kuvia, niin voisit vaikka linkata tänne niin päästään ihastelemaan... :D

Re: Erkkaritunnelmia!

ViestiLähetetty: 25 Elo 2010, 19:20
Kirjoittaja Jennie
Olin aikaisemmin Osuuspankilla töissä ja meille aina pompsahteli työlistoille Luottokunnalta viestejä, että ota yhteyttä tähän ja tähän asiakkaaseen, koska epäillään kortin väärinkäytöstä. Ja sitten meiltä soiteltiin, että ootkos käyttänyt korttiasi tämmösissä. Mutta aina kyllä piti ensin yrittää tavoittaa asiakas, eikä missään tapauksessa vaan läppästä korttia sulkuun. Olihan tietysti niitä ihmisiä, jotka ei koskaan vastannut puhelimeen, joten niiltä kortti vaan väliaikaiseen sulkuun, niin johan ihmiset alkoivat ilmestyä konttoriin selvittämään asiaa. :) Eli kai ne Luottokunnan päässä jollakin tavalla seuraa näitä ja nykyisinhän nämä uudet Debit-pankkikortitkin taitavat pyöriä Luottokunnan kautta.