Paljon hyviä vastauksia on jo tullut... tässä pari lisää (tosin en tiedä onko kovinkaan hyviä
)
Kun aloitin kasvattamisen rakensin itselleni tason jossa halusin olla. Lyhyesti ja ytimekkäästi haluan katsoa itseäni peilistä 10 vuoden päästä ja todeta, että kaikki ne päätökset jotka olen tehnyt vuosien varrella olen tehnyt olleen rehellinen itselleni. Kukaan tässä maailmassa ei pysty sanomaan onko jalostukseen liittyvät päätökset oikeat vai väärät mutta kasvattajana tärkeintä on rehellisyys itseään kohtaan. Minulla se iski päin näköä kun olin tekemässä toista pentuetta ja olin ajatellut kaunista, lupaavaa kollia. Kävin sen hakemassa ja lupasin viedä näyttelyyn. Hirveän nätti se oli - miinuksena se, että sillä oli knikki, ripuli, yliherkkyys ja se oli karvaton. Olisin voinut sulkea silmät ja ajatella, että kyllä polvi pojasta paranee - mutta en halunnut. Näin, että sen kissan ei ole hyvä olla eikä rehellinen-minä voi sellaista päätöstä tehdä koska en pystyisi myymään pentuja kirkkain silmin. Ei sovi luonteeseeni. Kolli meni vaihtoon
Itse olen perimätiedon + suuren annoksen jalostustiedettä omaksunut ja ammentanut kahdelta läheiseltä ystävältäni josta toinen on kotieläinjalostuksen maisteri ja toinen biotekniikan insinööri. Kumpikaan ei tiedä hevonheevettiä kissoista ja sekös on ollut se kultakimpale koko hommassa. Ei ole sellaista tilannetta jossa toinen tulisi sanomaan, että tuolla kissalla on niin hyvä stoppi - pidä se! Lähinnä olen saanut perustiedot jalostusvalinnoista muissa eläinlajeissa, miten tärkeänä pidetään mitäkin asioita, miten "turvallista" linjajalostusta tehdään, miten pieneksi voi populaatio mennä ja ylipäänsä kaikkea mitä ikinä vaan olen keksinyt kysyä jalostamisesta. Ja mitä parasta, kumpikaan ei harrasta koiria saatikka kissoja joten olen turvattu kaikista näistä "mahtavat korvat - mitä sitten, että se painaa 1,5kg aikuisena" -kommenteista.
Ja noista sijoituskodeista sen verran, että minulle on siunaantunut mahtavia koteja jossa "vanhimmassa" elää jo kolme polvea Quieron kissoja. Kyllä sitä pentujensa terveydentilasta pysyy ajan tasalla jos on valmis pitämään yhteyttä ja olemaan tukena ja turvana pentuostajille alusta lähtien.
Itse olen kiteyttänyt kasvattajana olemisen muutamaan pääkohtaan;
1) Ole rehellinen itsellesi
Älä tee päätöksiä ruusunpunaiset lasit silmillä, ja mieti oikeasti niitä hyviä ja huonoja puolia. Tee vaikka oma jalostusohjesääntö itsellesi mitä seuraat
2) Ole rehellinen muille
Kerro miksi pentusi kuolivat tai mitä vanhemmat kissat sairastaa, ole avoin - avoimuus sattuu sen hetken mutta palkitsee lopussa. Koko rodun etu menee aina yksilön edeltä.
3) Kanna vastuu
Kenenkään kasvatus ei ole täydellinen joten se mikä ratkaisee on tapa jolla käsittelet tilanteen. Asiat ei poistu piiloutumalla tai sillä, että ei vastaa yhteydenottoihin. Näin säästyy aika paljon myös selän takana kuiskimisesta ja julkisilla paikoilla voi kävellä selkä suorana
muoks. piti vielä lisätä, että lopuista selviää sitten maalaisjärjellä