Rex-kissa ja neulominen

Kaikki aiheet maan ja taivaan väliltä.

Valvojat: Tuuli, Erika, iippis

Re: Rex-kissa ja neulominen

ViestiKirjoittaja myymyy päivämäärä 02 Marras 2009, 22:10

Mä en kyllä neulo, kun en osaa :cry: mutta kaikkea muuta puuhailen kovasti ja kyllähän noita apureita riittää. Maalatessa kankaan takana on kaksi kissaa hakkaamassa tassulla sitä kohtaa mihin sivellin osuu. Pensselit on mukavan hapsottavat kun niitä on pienet hampaat nakertaneet ja yhden olenkin jo pyhittänyt pelkästään kissojen kanssa leikkimiseen.

Lisäksi toi taulujen kuivattaminen on hieman hankalaa kun nämä ei usko että siihen kuivumiseen ei tarvita jatkuvaa kissojen tarkastuskäyntiä. Eli maalaminen on jäänyt aika pitkälti kesään kun sen voi tehdä parvekkella ja kuivattaa taulut vintillä.

Kaikki muukin askartelu tietysti vaatii hieman kärsivällisyyttä. Se on jännä että vaikka noi olis kuinka syvässä unessa herää ne heti jos edes suunnitelet tekeväsi jotain rauhaa vaativaa :lol: Tossa viime viikolla kaiversin kurpitsalyhtyjä ja oli siinä välillä kissa kurpitsassa, kurpitsa lattialla ja siemenet + muut sisukset pitkin asuntoa mutta kivaa oli silti. Ihanaahan se on kun ei tarvii tehdä mitään yksin ;)
Sfinx poika Lankhmar Eagle-Eye "Rasmus"
Sfinx tyttö Hobbitqueen`s Amaranth " Ama"
Käyttäjän avatar
myymyy
Nuoret 6-10kk.
 
Viestit: 145
Liittynyt: 13 Helmi 2009, 23:34
Paikkakunta: helsinki
Nimi: Milla Mäkelä

Re: Rex-kissa ja neulominen

ViestiKirjoittaja Tuuli päivämäärä 03 Marras 2009, 19:04

Mä puolestani kaipaan palapelien tekemistä. Kissat varastaa palat ja nakertaa ne uudenmallisiksi. :/
Metsäkansan burmat (B, Mette, Jasmiini) + cornarit (Aino, Ninja)
Käyttäjän avatar
Tuuli
Moderaattori
 
Viestit: 482
Liittynyt: 27 Elo 2008, 11:50
Paikkakunta: Uppsala, Ruotsi
Nimi: Tuuli Larva

Re: Rex-kissa ja neulominen

ViestiKirjoittaja Niina päivämäärä 06 Marras 2009, 09:30

iippis kirjoitti:Neulomiseen; Onko kukaan tällä foorumilla vääntänyt Rexille nuttua, neuloen, ommellen tai jotenkin muuten? Ajattelin ihan jo kevään ulkoiluja, ettei siimahännälle tule vilu. Niin, siis mun neulomusvimmalla ei ole mitään tekemistä asian kanssa :geek:

//Iippis


Joskus neulomispuuskassani väkersin tällaisen.
Kuva

Sitä ei arvostettu...
Niina Niinimäki/FIN*Ketaleen kissala

DRX O'Sag's Ginny "Ginny"
DRX SC Tikrun Kedves "Ketku"
DRX Perplex Sanity Assassin "Tyyni"
DRX Ketaleen Kaksoisolento "Nötkötti"
Käyttäjän avatar
Niina
Nuoret 6-10kk.
 
Viestit: 108
Liittynyt: 27 Tammi 2009, 19:57
Paikkakunta: Tuusula
Nimi: Niina Niinimäki

Re: Rex-kissa ja neulominen

ViestiKirjoittaja Tuuli päivämäärä 07 Marras 2009, 15:16

iippis kirjoitti:Mutta asiaan, eli menee ehkä vähän OT, modet poistaa jos tarvii, mutta lankana varmaan ohuehko lanka, esim. Nalle?

Ei mee OT, topikki on Rex-kissa ja neulominen :D Aiheesta pynxit ja neulominen halutaan myös kuulla! :)
Metsäkansan burmat (B, Mette, Jasmiini) + cornarit (Aino, Ninja)
Käyttäjän avatar
Tuuli
Moderaattori
 
Viestit: 482
Liittynyt: 27 Elo 2008, 11:50
Paikkakunta: Uppsala, Ruotsi
Nimi: Tuuli Larva

Re: Rex-kissa ja neulominen

ViestiKirjoittaja Niina päivämäärä 09 Marras 2009, 09:24

iippis kirjoitti:
Mutta asiaan, eli menee ehkä vähän OT, modet poistaa jos tarvii, mutta lankana varmaan ohuehko lanka, esim. Nalle? Ja aloitettu kaulasta pöyrönä, levennelty sopivasti, jätetty tassusille rakoset ja päätelty masuosa aiemmin kun selkäosa? Vai teitkö mahan ja selkäosan erikseen ja kursit sitten kasaan?

Voisin vähän matkia. Ja toki samalla kirjoittaa ohjeenkin mun neuleblogiin.

//Iippis


Tein muistaakseni Novita Wool-langasta. Ja just tollain, että aloitin kaulasta pyörönä ja siitä sitten lähdin leventelemään, jätin tassuille raot jne. Vähän silleen sitä mukaa sovelsin, miltä se rupesi näyttämään...

Kiva tuo sun neuleblogi! Täytyy tutustua ihan ajan kanssa. Pääkallosukat oli tosi mageet (nimimerkillä neulonut varmaan kymmenet pääkallolapaset tämän ohjeen mukaan: http://www.helloyarn.com/piratemittens.htm)
Niina Niinimäki/FIN*Ketaleen kissala

DRX O'Sag's Ginny "Ginny"
DRX SC Tikrun Kedves "Ketku"
DRX Perplex Sanity Assassin "Tyyni"
DRX Ketaleen Kaksoisolento "Nötkötti"
Käyttäjän avatar
Niina
Nuoret 6-10kk.
 
Viestit: 108
Liittynyt: 27 Tammi 2009, 19:57
Paikkakunta: Tuusula
Nimi: Niina Niinimäki

Re: Rex-kissa ja neulominen

ViestiKirjoittaja Linda päivämäärä 09 Marras 2009, 20:27

Meiän viime talven nutut, ei kyllä paljoa ehtinyt käyttöä olla kun kasvoivat niin nopeasti. Nää on tehnyt mun kaveri, itellä on tällä hetkellä valmiina yksi ja yks puikoissa tuloillaan. Eikä muuten toivoakaan kutoa sillon kun kissat hereillä, langat on poikki tai ties missä :)
Kuva
DSPx4
www.donamen.com
Käyttäjän avatar
Linda
Nuoret 6-10kk.
 
Viestit: 112
Liittynyt: 01 Helmi 2009, 18:47
Paikkakunta: Lahti
Nimi: Linda Alho

Re: Rex-kissa ja neulominen

ViestiKirjoittaja Niina päivämäärä 25 Marras 2009, 09:16

Vau! Tosi hieno pääkallopukine! :D Kyllä nyt kelpaa matkustella pakkasellakin.
Niina Niinimäki/FIN*Ketaleen kissala

DRX O'Sag's Ginny "Ginny"
DRX SC Tikrun Kedves "Ketku"
DRX Perplex Sanity Assassin "Tyyni"
DRX Ketaleen Kaksoisolento "Nötkötti"
Käyttäjän avatar
Niina
Nuoret 6-10kk.
 
Viestit: 108
Liittynyt: 27 Tammi 2009, 19:57
Paikkakunta: Tuusula
Nimi: Niina Niinimäki

Re: Rex-kissa ja neulominen

ViestiKirjoittaja Tuuli päivämäärä 30 Marras 2009, 02:44

Vautsi kun on kyllä hieno pääkallopukine! :)
Metsäkansan burmat (B, Mette, Jasmiini) + cornarit (Aino, Ninja)
Käyttäjän avatar
Tuuli
Moderaattori
 
Viestit: 482
Liittynyt: 27 Elo 2008, 11:50
Paikkakunta: Uppsala, Ruotsi
Nimi: Tuuli Larva

Re: Rex-kissa ja neulominen

ViestiKirjoittaja Marke päivämäärä 22 Elo 2010, 12:15

Kato jos se Olka haluaa opetella kutomaan? Kokeile antaa neidille om kudin...? ;) :ugeek:
CRX Ascanio ja Elica, DRX Cheapy-Piipi, Walko, Poksu, Faura, Kleinspitz Tella
Käyttäjän avatar
Marke
Nuoret 6-10kk.
 
Viestit: 112
Liittynyt: 12 Helmi 2009, 23:04
Paikkakunta: Turku
Nimi: Marketta Rauramo


Palaa alueelle Yleistä keskustelua kissoista ja aiheen vierestä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron