Kissa loukussa oven takaa tms.

Kaikki aiheet maan ja taivaan väliltä.

Valvojat: Tuuli, Erika, iippis

Re: Kissa loukussa oven takaa tms.

ViestiKirjoittaja myymyy päivämäärä 12 Huhti 2010, 10:20

Voi Siiriä :( Meillä etsitään Amaa aika usein vaikka mistä kun sillä on tapana livahdella kaappeihin ja lisäksi se sulkee myös huoneiden ovia ollessaan itse siellä sisäpuolella. Toi ovien sulkeminenhan ei haittaa paitsi jos ovat keskenään kotona näimpä meillä on ovet teljetty auki kiiloilla.

Mut kyllä joka kerta kun sitä ei näy iskee pieni paniikki onko se vaikka livahtanut rappukäytävään tai pesukoneeseen. Tarkistan aina pesukonenn ennen kun laitan pyörimään mutta kun tuota kattia ei välillä vaan löydy mistään niin alkaahan se jo epäilyttämään. Eikä nämä kissat ole koskaan edes pesukoneeseen menneet mutta silti tulee se kauhu kuva mieleen :o

Rasmus tulee aina luokse kutsuttaessa eli sitä ei tarvitse etsiä kun se juoksee heti paikalle mutta Ama ei paljoa korvaa lotkauta nimelleen ja välillä sitä on tosiaan etsitty aika pitkäänkin.

Pari kertaa nää on teljenneet toisensa puolin ja toisin vaatekaappiin kun ovat olleet keskenään kotona mutta aina kun se ovi on avattu on sieltä mönkinyt esiin vaan uninen kissa ja mä kyllä luulen että jos ne kerran avaa sen oven ulkopuoleltakin niin ei sen auki työntäminen sisältä ole mikään ongelma jos oikein ulos haluaa
Sfinx poika Lankhmar Eagle-Eye "Rasmus"
Sfinx tyttö Hobbitqueen`s Amaranth " Ama"
Käyttäjän avatar
myymyy
Nuoret 6-10kk.
 
Viestit: 145
Liittynyt: 13 Helmi 2009, 23:34
Paikkakunta: helsinki
Nimi: Milla Mäkelä

Re: Kissa loukussa oven takaa tms.

ViestiKirjoittaja Tuuli päivämäärä 28 Heinä 2010, 17:08

[quote="monna83]Ja mikä raivostuttavinta,meillä toinen maatiaisista saa vaatekaappienkin ovet auki ja pian siellä on mylläämässä neljä kissaa. :roll:[/quote]
Meil kans vaatteet on karvaisia ennen kuin niitä ees päälleen saa :/
Metsäkansan burmat (B, Mette, Jasmiini) + cornarit (Aino, Ninja)
Käyttäjän avatar
Tuuli
Moderaattori
 
Viestit: 482
Liittynyt: 27 Elo 2008, 11:50
Paikkakunta: Uppsala, Ruotsi
Nimi: Tuuli Larva


Palaa alueelle Yleistä keskustelua kissoista ja aiheen vierestä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa

cron