Sivu 1, 1:sta

Tutustumaan cornish rexeihin ja sfinkseihin

ViestiLähetetty: 17 Tammi 2011, 15:57
Kirjoittaja Quelle
Hei!

Olemme avomieheni kanssa alkaneet harkita hieman vakavammin kissanhankintaa ja nämä kaksi rotua ovat ne meidän vaihtoehdot, molemmissa on meitä miellyttäviä piirteitä, niin ulkonäöllisesti kuin luonteensakin puolesta. Jonkin verran olemme jo tutustuneet ko. rotuihin ja lisää tahtoisimme tietää. :) Emme ole kissaa todennäköisesti ottamassa vielä pitkään aikaan, mutta olisi kuitenkin mukava päästä tutustumaan livenäkin jo. Mieheni on kissoille jonkin verran allerginen (aina ei tule reaktiota, vaikka kissoja olisi useampikin, mutta joskus tulee jo yhdestä) ja tämän vuoksi tahtoisimmekin päästä tutustumaan mahdollisesti useammankin kerran ennen minkäänlaisen päätöksen tekemistä. Kaveripiirissä muutamilla on kissoja, kellään ei kuitenkaan cornaria tai sfinksiä. Niistäkään ei siis pahemmin ole apua tässä tilanteessa. Yritin myös katsella kasvattajalistaa, josko siellä olisi joku tässä lähialueilla asuva, mutta joko silmiin ei vaan osunut tai sitten kaikki tosiaankin asuvat useamman sadan kilometrin päässä.

Asumme Tampereella, mutta olemme valmiita lähtemään jonkin verran pitemmällekin tutustumaan, jos joku meidät kylään tahtoisi ottaa ja kertoa omista eläimistään. :) Mailiosoite pitäisi löytyä profiilista ja yv:täkin saa laittaa tai tähänkin ketjuun voi ilmoitella, kaikki käy. :)

Re: Tutustumaan cornish rexeihin ja sfinkseihin

ViestiLähetetty: 18 Tammi 2011, 13:26
Kirjoittaja Jennie
Ja siellä Tampereellahan pitäisi olla myös yksi sfinx-kissala, Tutsi. Yhteystiedot löydät Surexin nettisivujen kasvattajalistalta.

Re: Tutustumaan cornish rexeihin ja sfinkseihin

ViestiLähetetty: 18 Tammi 2011, 19:06
Kirjoittaja Quelle
Iso kiitos kaikille jo tähän mennessä tarjoutuneille ja toki vieläkin saa tarjoutua! :) Taidan olla täysi puusilmä, kun en vaan löytänyt noita tällä seudulla asuvia kasvattajia. :oops: Nyt tarvitsee sitten sovitella ensin isännän kanssa aikatauluja ja sitten ruveta kyselemään tarkemmin, että kelle milloinkin voisi lähteä. Varmastikaan ei kaikilla tarjoutuneilla voida kyläillä, mutta järkevintähän olisi useammassa paikassa käydä saadaksemme mahdollisimman kattava otos. Suinpäin ei mihinkään näin isoon päätökseen tahdota lähteä, kyse on kuitenkin elävästä eläimestä, jota ei hetken mielijohteesta pidä ottaa ja meille onkin tärkeää, että molemmilla on oikeasti varma ja hyvä olo päätöksen suhteen. :) Nyt on kuitenkin hyvää aikaa opiskella lisää roduista, erikoispiirteistä jne. Ei sillä, että kissanhoito tähtitiedettä olisi, mutta kyllähän se kunnolla pitää perehtyä. :)