Mäkin ilmottaudun kohtalotoveriksi, mitään konstia asian helpottamiseksi en tosin ole keksinyt. Meillä Rasmus on vaan niin puhelias että on ihan tulostaan lähtien koko ajan jutellut kovasti ja myöskin huutanut huomiota.
Nälästä ei ole meillä kyse vaan ihan seurankaipuusta ja koskaan ei olla noustu ylös sängystä eikä huomitoitu muutenkaan kissaa. Rasmus tekee tätä kyllä muulloinkin kun öisin ja kaikki keskittymistä vaativa tekeminen on aika työlästä kun toinen kiljuu korvan juuressa
Mä en osaa sanoa muuta kun että itse ainakin olen jo tottunut tähän ja varsinkin nämä aamuyön konsertit pystyn jo (ilman sen suurempaa verenpaineen nousua ja epätoivoa) sivuuttamaan täysin. Jatkan vaan unia rauhassa eli ehkä säkin Merja sitten aikanaan totut, toivottavasti. Nimittäin tiedän kyllä tunteen kun haluaisi nukkua eikä onnistu niin millään. Se on jännä miten pienestä kissasta voi lähteä niin raivostuttava ääni